Bunon Boxi

Talvimietelmiä

2011-01-29T18:40:00.010+02:00

Miten lie se tämä blogin kirjoittelu ei tahdo millään luonnistua, sitä siirtää ja siirtää, vaikka koirapojasta toki kerrottaavaa olisi.....

Buno aloitti uudenvuoden parturoinnilla, Hannalle suurkiitokset urakasta:) Buno tosin käyttäytyi vallan rauhallisesti ja antoi Hannan hoitaa homman, vaikka Hanna olikin uusi tuttavuus. Aluskarvaa oli kertynyt niin, että piti talvipakkasesta huolimatta vetää ihan nahkaa pitkin ja karvat lähtivät laattoina kuten lampaalta konsanaan. Mielessä kävi, että taidan mennä serkun luo seuraavan kerran, kun siellä lampaita keritään!!

Uusi vuosi oli Bunolle koettelmus, vaikka olin yrittänyt sitä kouluttaa ilotulituksen roiskeeseen CDn avulla ja viime vuonna se toimi - liekö syynä ollut sitten karvojen leikkaamisen aiheuttama stressi pohjalla, ja kun vietimme uutta vuotta ystävien luona emmekä kotona.

Pakkasen takia vielä kaiken muun lisäksi tuli loimen päälle laitto, jota sitäkin oli kyllä harjoiteltu namien ja kehujen kera, mutta meidän pojan egolle se oli kyllä liikaa. Koirapoika seisoi selkä köyryssä ja uikutti ja ulkona ei meinannut asioiden toimittamisesta tulla mitään. Piti ihan konkreettisesti näyttää, että kyllä se koipi nousee, vaikka loimen liepeet siinä lonkilla onkin :) Seurauksena oli, että kun piti ulos lähteä, koira piiloutui sängyn alle, ja sieltä sitä sitten ensin houkuteltiin ja lopulta haettiin väkisin, kun lenkille lähdettiin. Isännällä, joka meillä muutenkin pehmoilee, petti hermo, ja riisui loimen pois aamulenkillä, meikäläinen taas väkisten piti sitä ja sanoin, ettei uikuttelut auta, ja kyllä loppujen lopuksi liikkeelle päästiin ja asiat toimitettiin ennenkuin sisälle tultiin.

Mutta sitten ei minun kanssa lenkille haluttu lähteäkään, vaikkei pakkasten takia enää lointakaan tarvittu. Pari viikkoa siinä meni, ennenkuin päästiin normaaliin päiväjärjestykseen ja unohdettiin nämä ns. koettelemukset. Karvakin taas kasvoi kohinalla, joten loimen käyttö on rajattu yli -15 asteen pakkasiin. Toivottavasti kovia pakkasia ei enää tulisi, mutta onhan se helmikuu tilastollisest kylmin kuukausi Suomessa. Katsotaan kuinka meidän käy.

Muuten Buno nauttii lenkkeilystä vaikka umpilumessa, tosin nyt kun sitä on tullut yli säkäkorkeuden, jossain vaiheessa hakeutuu takaisin polulle, kun eteneminen jänisloikilla rupeaa väsyttämään. Kepit löytyvät hyvin lumihangestakin, joten niitä heitellään metsälenkillä silloin tällöin.

Agilityharjoitukset jatkuivat uudelta vuodelta - koira varmaankin nauttisi, mutta minä en- olen aivan liian hidas ja kömpelö tuollaiselle sähikäiselle kuin Buno on. Se turhautuu ja haukkuu raivoisasti ja näykkii käsiin ja treeniliivin helmohin. Neuvoja olen Facebookin kautta saanut- kiitos vain kaikille. Yritetään ottaa joitain konsteja kokeiluun jos niistä olisi apua. Lisäksi aloitimme TOKO-harjoitukset ja meillä riittää kontaktin ylläpidossa varmasti haastetta, ehkäpä siitä olisi apua tuonne agilityradallekin.

Koira on kotona ja lenkeillä hallittavissa ja minusta kontaktikin toimii, mutta kun pääsemme agilityhalliin se riemastuu niin, ettei meinaa housuissan pysyä, ei kuule,eikä näe, eikä tottele mitään - ehkäpä se aavistaa,että olen siellä heikoilla;) Voi olla, että pidän taukoa agilityssa, ja harjoittelemme tokossa toisten koirien ohittamista, kontaktin ylläpitoa ja seuraamista ja kun Buno vähän vanhenee ja tasaantuu, niin katsotaan sitten uudelleen tuota agilitya.

Monenlaista sitä sattuu ja tapahtuu, tässä koiranomistajan elämässä, kun harjoitellaan tätä yhteiseloa, mutta mielenkiintoista on ollut seurata koiran kehitystä pienestä karvapallosta, nuoreksi innokkaaksi koirapojaksi, joka on valoittanut oman lauman lisäksi kaikkien ystävien, kylänmiesten ja -naisten
sydämet. Ja kasvatus- ja koulutushan jatkuvat läpi elämän, niin meillä ihmisillä kuin koirapojillakin.

Tupsutukka

2010-11-19T22:22:00.010+02:00

Niin se vain ensi lumi satoi tänne Lempääläänkin, ja Buno on saanut täysin rinnoin nautiskella puhtaasta lumesta -tosin karvapöksyt ja anturat on lumipaakkuja täynnä ja niitä sitten täytyy välillä pureskella pahimmat pois ja taas matka jatkuu iloisesti pellolla ja metsän siimeksessä. Näkemisen helpottamiseksi koirapoika on saanut otsalleen tupsut, jotka aamuisin laitetaan paikalleen. Vähän on käynyt meidän machon egolle, ei niitä kauhean mielellään päässä pidetä, mutta onneksi ei lenkit kauheasti karvojen seasta erotu.....

Karva on kasvanut komeasti ja nyt ollaan taas siinä vaiheessa, että takkujen repiminen kuuluu jokapäiväiseen toimintaan. Tähänkin toimintaan alistutaan stoalaisesti, vaikka kuvassa näyttäisi siltä, että mamma väkisin pitää pojan paikallaan. Huoltotoimista korvien puhdistus on kaikkein vastenmielisin, silloin tahtoo mennä sylipainiksi. Buno on vahva nuori mies, joten siinä saa mamma hikihatussa pitää päätä paikallaan ja nyppiä karvoja kiivaaseen tahtiin, että homma saadaan hoidettua. Kynsien leikkuu ja tämä takkujen repiminen on ihan normaalia puuhastelua.

Laitanpa tähän vielä komean profiilikuvan herrasta, joka meidän mielestä tietty on maailman komein perropoika :)

Bunon syystunnelmia

2010-11-09T19:20:00.011+02:00

Syksy toi taas tullessaan koirapojalle koulutusta. Aloitimme agilityn harjoittelun. Jotenkin on vaikuttanut siltä, että Buno on kiinnostuneempi kavereista kuin itse harjoittelusta ;) Tosin nakkipalkalla on eri esteisiin tutustuttu ja hyvin on kaikki toistaiseksi otettu haltuun. Pujottelun idea on vielä hakusessa, mutta niin se on kaikilla muillakin. Putki on kaikkein hauskin, sinne mennään ihan itsestään ja vauhti on hurja. Mamma saa juosta tosissaan, jos meinaa ehtiä palkan kanssa toiseen päähän. Laji taitaakin olla mammalle haasteellisempi kuin Bunolle...

Turkki on kesän parturoinnin jälkeen kasvanut siihen mittaan, että metsälenkiltä kotiin kannetaan neulasia, lehtiä ja risuja, mutta syksyisessä luonnossa on silti ollut ihanaa lenkkeillä, kun ei ole kuuma, ja ruskainen metsä on tuoksunut ja on ollut ilo silmälle ja sielulle keltaisten lehtien kahistessa mukavasti jaloissa. Koirankakkapussit saivat uuden käytön, kun polkujen varsilta kerättiin siihen ilmestyneet sienet talteen. Buno on välillä katsonut mamman touhuja hieman ihmeissään, mutta ei se mitään, jos välillä viskottiin keppiä ja sitä pääsi töpö täristen etsimään.

Syksy toi uudestaan harjoittelut tuulikaappiin pysähtymisestä ja tassujen pyyhkimisestä. Buno oppi tämänkin asianäkkiä uudestaan ja se kylpyhuone-sanakin on vielä muistissa, vaikka se tassujen pesu ei niitä lempitouhuja ollekaan. Siihen alistutaan ja mennään pesuhuoneen kauimmaiseen nurkkaan, vaikka mamma sen vesisuihkunsa kanssa kyllä yltää sinnekin. Tämän ”kärsimyksen” jälkeen adrenaalipiikki saa pojan villiin menoon, kun pitää vatsan alusta saada kuivattua konstilla millä hyvänsä. Huushollin matot on rullalla aika yksikön ja sitten vain töpö heiluen sohvalle kaikki raajat levällään. Siis ei sitten niin kauhea kokemus sittenkään…

Leikkiä Buno jaksaisi vaikka kuinka paljon, jos vaan ihmislauma olisi siihen valmis. Pallo on ehdoton ykkönen edelleen, erilaiset puuhalaatikot, joista löytyy herkkuja niin ikään. Namipiilojen etsiminen se vasta riemukasta onkin, tosin Buno on jo oppinut kaikki vakipiilot ja käy ne aina läpi, vaikkei siellä mitään olisikaan.

Agilityn jatkokurssi on juuri aloitettu ja ohjaajan mukaan Bunossa on potentiaalia, miten mahtaa mammassa olla?? Koira on nopea ja minä hidas, niin mitenhän se yhtälö ratkaistaan? No, jatketaan nyt kuitenkin ja katsotaan miten meidän käy. Tokoakin haluaisin kokeilla, etsinnästä Buno voisi innostua – mahdollisuuksia on aivan liikaa, kaikkeen ei millään ehdi.

Ensilumi tuli tänne eteläänkin sunnuntai-iltana ja se on tietty riemukasta niin koirasta kuin minustakin. Vähän helpottaa tuota kurarallia.....

Bunon kesä 2010

2010-10-24T15:28:00.086+03:00

Ihan aluksi on pyydettävä anteeksi, kun Bunon blogi on jäänyt päivittämättä. Sitä tosin keväällä ounastelin, koska tämä resuaminen kahden kodin väliä ei välttämättä ole jättänythdollisuutta päivityksiin ja tunnustan, että upeilla kesäsäillä oli oma osuuteensa siinä, ettei koneen ääressä viihdytty.

Buno-pojan kesä on kuitenkin ollut täynnä kaikenlaista touhua ja tohinaa. Pitkää turkkia jouduttiin pitämään kesäkuun puoleenväliin asti, kun käytiin Raisiossa näyttelyssä 13.6.2010. Ei auttanut komea turkki eikä Sallan asiantunteva kuljetus (josta kuitenkin iso kiitos!), ruotsalaistuomari ei vain meidän töpöhäntäisestä hurmurista pitänyt. Eniten harmitti, kun annetusta arvostelusta ei saanut mitään selvää. Minullehan Buno on kuitenkin aina kaikkein komein ja paras koira, joten minua ei niin kovasti harmittanut, mutta kasvattajamamma Tarulle ja Sallalle tulos oli iso pettymys. Tällaista tämä näyttelytouhu taitaa olla...

Kesäkuussa oli myös Taru-mamman luona Nadador-kennelin ihana kesäpäivä, jolloin sai pitkästä aikaa tavata tuttuja ja muutamia tuntemattomiakin. Saatiinpa vähän tottelevaisuuskoulutusta ja päästiin kokeilemaan lampaiden paimentamista. Buno pärjäsi tässäkin lajissa, mamman paimentamisvaikeuksista huolimatta. Saapas nähdä, pääsemmekö toistekin tätä lajia kokeilemaan –hauskaa oli ja vaikka sadetta vihmoikin, ei se emäntää eikä koiraa häirinnyt.

Kesällä vietimme myös paljon aikaa mökillä ja jalkapallon maailmanmestaruuskisat innostivat Bunonkin pelaamaan pallollaan pitkin päivää. Bunosta tulisikin koirien tiimiin sopiva maalivahti, sen verran varmasti se poimi niin potkitut kuin heitetytkin pallot, vaikka kuinka yritti harhauttaa. Ja kun pelaamaan ruvettiin niin siitähän ei sitten ihan heti luovuttukaan.

Toinen kesän hittileikki on ehdottomasti ollut keppien heittely ja kantaminen. Mökin piha oli täynnä eri kokoisia metsästä kannettuja kepukoita, ja joka päivällä oli oma suosikkinsa. Kepin kun heitti pitkälle metsään, sen etsiminen oli niin hauskaa hommaa, että nöpö heiluen sitä haettiin ja mitä lähemmäksi tultiin sitä kiivaammin nöpö heilui, ja uskomattoman tarkasti, sieltä tuli takaisin juuri se kepukka, joka sinne oli heitetty- kirsuvärkki on siis kunnossa :)

Kuumuudesta Buno ei tuntutunut juurikaan kärsivän, uimaan sitä ei kuitenkaan yrityksistä huolimatta saatu. Nakeilla, kelluvalla Bubbalelulla ja keppien heittelyllä veteen, Buno lopulta saatiin kahlaamaan veteen mahaansa asti, mutta takajalkoja nostellen se palasi kiireesti takaisin rantaan nassullaan ilme "hyi kun on märkää!". Siinähän riitti naureskelua niin perheellä kuin tuttavillakin; meillä on vesikoira, joka ei pidä vedestä :)

Mökkielämästä Buno nautti, kun sai vapaana juoksennella ja hajuja oli niin mahdottomasti, että kirsuparka ei tiennyt mihin suuntaan poikaa vietäisiin. Buno pysyi hyvin tontilla, eikä lähtenyt sen kummemmin vaeltelemaan. Sorsien ajaminen laiturilta sai haukun aikaan, rantaan kiidettiin korvat hulmuten ja joskus mentiin, jopa laiturille asti, joka keväällä oli ollut vielä vähän pelottava paikka. Veneeseen Buno hyppäsi mielellään, vaikka ei ihan vielä ymmärtänytkään, ettei veneessä saa liikkua paikasta toiseen. Mutta harjoitus tekee mestarin...tässäkin asiassa
.

Vieraita mökillä kävi tasaiseen tahtiin. Vieraat vastaanotettiin tietysti hurjalla haukulla, eihän sinne kuka vaan saa tulla miten sattuu, mutta haukkuminen oli minusta kohtuullista ja hetkessä herra hurmuri oli elementiissään kantaen vieraille keppejään tai palloaan heitettäväksi. Rapsutuksia ja silityksiä tuli enemmän kuin laki sallii ja koirulin käytöstä sekä ulkomuotoa kehuttiin niin, että mamman sydän oli ihan pakahtua ylpeydestä.

Ja eipä kait koirapojalla voi suurempaa nautintoa olla, kuin narskuttaa hirvenluuta kesäisellä nurmella.

Kesän ainoa kielteinen asia oli punkit, joita Buno keräsi oikein urakalla. Punkkien poistamiseen se kuitenkin suhtautui rauhallisesti. Jokailtainen punkkitarkastus siis kuului meillä tämän kesän ohjelmistoon. Tänä kesänä Buno oppi matkustamaan, tosin vain omassa autossa. Matkat sujuivat mukavasti omassa häkissä ja sinne hypättiin iloisesti ja hyvällä mielin, pääasia oli, että pääsi mukaan. Vähän aikaa seurattiin maisemia ja sitten kääriydyttiin kerälle nukkumaan. Kun vauhti hidastui oli noustava katsomaan, joskos ollaan perillä, mutta jos matka jatkui, ei muuta kun takaisin kerälle. Kolmen tunnin reissut sujuivat mutkattomasti, sitten oli välillä päästävä vähän jaloittelemaan ja haistelemaan niitä tuhansia hajuja, joita eri pysähdyspaikoissa oli ja totta kai jättämään omatkin terveiset. Näin sujui Bunon ensimmäinen kesä ihmislaumansa kanssa vapaudesta, runsaista hajuista, mukavista vieraista ja uusista ihmeellisistä asioista nauttien!

Kevättä rinnassa

2010-05-14T22:39:00.000+03:00

Mihin lie vierähtänyt koko huhtikuu, kun nyt ollaan jo toukokuun puolivälissä- krookukset kukkivat ja linnut laulavat ja tulppaanit ja narsissit kukkivat, hiirenkorvat koivuissa jne.; Bunon mielestä mikään ei ole parempaa, kuin pihalla oleskelu ja pallon perässä kirmailu ja tietysti mamman "auttaminen" puutarhanhoidossa. Leikattuja oksia ja risuja on niin mukava kuljetella pitkin pihaa ja pudotella mihin saattuu... Lisäliikuntaa mammalle :) Ja kitkemistä on seurattava aivan kirsu mullassa, miltä mahtaa tuo voikukan juuri oikein tuoksua... ja koska mamma kaivaa maata, niin kyllä minäkin vaikken oikein tiedä miksi. Sitten on kirsu ja partakarvat ja tassut mullassa ja mamma ei oikein iloitse.....
Kottikärryt olivat aluksi vähän pelottavat, mutta ovat pikkuhiljaa tulleet tutuiksi ja mammaa on seurattavat ehdottomasti, kun hän vie risuja polttopaikalle. Jos pallo joutuu kottikärryn alle, varmuuden vuoksi on parasta hieman arastellen lähetyä ja sitten poimia pallo kurotellen pylly pystyssä töpö heiluen.

Vappua tämä lauma vietti perinteisesti, vähän serpenttiiniä ja ilmapalloja taloon ja hyvää ruokaa ja juomaa. Lotta esitteli Bunolle serpentiinit ja ilmapallot ja sepä vasta oli hauskaa... Eka ilmapallo tietysti pamahti heti, toiseen Buno jo osasi suhtautua hieman varoen, mutta kyllähän sekin sitten tassulla sohaisten meni rikki - Tämän jälkeen ovat ilmapallot saaneet olla rauhassa...... Oppivainen poika:D

Lenkit tehtiin isännän seurassa, kun mamma juuttui keittiöön ruokia valmistelemaan. Aattoiltana tytöillä on jo omat menot ja meille tuli ystäviä kylään - syötiin ja seurusteltiin. Tuoksuja oli monenlaisia ja kirsu ei millään meinanut pysyä vaakatasossa.. Vappuaaton kunniaksi Bunokin sai hirven vasan luun, joka hävisi alta aika ykskön voimakkaan narskutuksen kera. Sitten koirapojalle tulikin jo uni ja se kömpi omaan "yksiöönsä", mamman sängyn alle. Parin tunnin unten jälkeen Buno ilmestyi unisin silmin katsomaan, että miksi me ei jo tulla nukkumaan....

Vapunpäivän lenkki suuntautui Lempäälän keskustaan päin ( mamma ei ollut halukas siivoamaan turkista puolta metsää.... ) ja sattuipa mukavasti, kun ystävät Husky-neiti Ronja ja Labradorinnoutaja rouva Roosa olivat myös matkalla kylälle. Siinä sitten kolmen koiran ja ihmisen joukkio liikkui rivakasti välillä remmit sikin sokin, mutta kaikilla oli kovasti mukavaa. Todettiin, että yhteislenkit voivat jatkossakin olla mukavia. Kesäksi varmaan blogi hiljenee entisestään, koska puhaa ja liikettä riittää Lempäälän ja Jaalan välillä tapahtuu entistä tiheämmin. Tosin isännän läppäri ja mokkula siirtyvät mökille mukaan, joten on mahdollista ehkä laittaa lyhyitä kesäkuulumisiakin. Mamma tässä toivoo, että aika kuluisi nopeasti ja päästäisiin karvoista eroon, koiraparkaa joutuu rääkkäämään takun poistolla joka päivä, mutta onhan täma poika aika komea turkissaan...

Buno reissumies ynnä muuta

2010-04-10T19:13:00.000+03:00

Huhtikuusta tuli Bunolle varsinainen "matkustus"kuukausi. Ensin mökille pääsiäisenviettoon, sieltä kotiin ja seuraavana päivänä Ruovedelle näyttelyyn ja kotiin ja sitten heti tiistaina Espooseen, jossa viihdytettiin pari päivää vaaria, joka kotiutui keskiviikkona Kaunialasta kuntoutuksesta kotiin. Ja sunnuntaina on vielä matka Kankaanpäähän ystäviä tapaamaan.

Matka taittuu hyvin häkissä, vaikka välillä se kyllä on Bunosta tosi tylsää. Silloin noustaan istumaan ja katsellaan maisemia vähän aikaa ja sitten taas teatraalisesti huoaten kiepille häkin pohjalle. Välillä saa pohjalla oleva kirahvipeitto taas kyytiä. Onneksi Buno ei häkissä ollessaan hauku toisia koiria, ainakaan toistaiseksi:)

Koirapojan kirsu on ollut koetuksella, kun uusia hajuja oli niin kamalasti, liikennettä ja ihmisiä oli lenkin varella Espoossa ihan eri tavalla kuin kotona Lempäälässä. Jostain syystä hihnakävely sujui tosi mallikkaasti, olisikohan syynä ollut pieni pelko pepussa?? Ohitukset ihmisten kohdalla menevät yleisesti tosi hyvin, mutta toiset koirat ajoittain vielä herättävät kiinnostusta ja siinä ei auta edes mamman lihapullat ja naksutukset huomion kääntämiseksi. Ei tahdo onnistua edes silloin, kun lihapulla on kirsun edessä ennekuin edes on huomattu vastaantulevaa nelijalkaista. Kun haju tulee nenään, silloin ei pää käänny mihinkään muuhun suuntaan kuin vastaantulevaan koiraan. Kyllä me ohi kuitenkin mennään, mutta ohitukset eivät todellakaan aina ole aivan tyylipuhtaita. Buno on varsin vahva nuorimies, joten maamman on taiteiltava, että saa ohituksen suoritettua kunnialla.. Mutta ehkäpä ei ihan vielä tarvitse kummankaan meistä olle täysinoppineita - voittopuolisesti pärjäämme ihan hyvin.

Jalan nosto opittiin n. 7 kk iässä ja nyt sitä sitten välillä nostetaan niin korkealle, että meinaa tasapaino pettää, varsinkin kun yrittää nostaa vasten jättikokoista lumikökköä. Kyykkypissa on kuitenkin kovassa kiiressä edelleen oiva ratkaisu.

Palloleikit ovat Bunon mielestä se kaikkein paras juttu, niitä pitäisi harrastaa ihan koko ajan. Kaikkein paras pallo on pääsiäiskuvissa näkyvä keltainen, lässähtänyt pallo, se kun pitää tyhjentyessä mukavaa ääntä ja sen saa hyvin hamapaiden väliin sopivasti.

Tänään oltiin pihalla puutarhahommissa ja auton renkaiden vaihdossa. Sehän oli tietysti ihan mahtavaa, kun sai pari, kolme tuntia loikkia ympäri pihaa, välillä pallon perässä, välillä ihan vaan elämisen riemusta:D Saapas nähdä miten pitkä iltalenkki tehdään tänään.....

Tarinaa Ruoveden näyttelystä 5.4.2010

2010-04-09T22:35:00.005+03:00

Bunon matka kohti ensimmäistä virallisempaa näyttelyä alkoi toisena pääsiäispäivänä Lempäälästä kohti Ruovettä. Kasvattajamamma Taru tuli aamulla Kaarinasta ja niin huristimme yhdessä kotilauman ja Tarun kanssa Jäminkipohjaan. Koirapojan matka sujui sujuvasti omassa häkissä, auton takakontissa. Turvallista oli matkustaa, kun kuunteli Tarun ja mamman jutustelua takapenkillä:)

Perillä, parkkipaikalta kisapaikalle koirapoika pääsikin sitten mönkijän kyytiin Tarun kanssa . Voi sitä kavereiden paljoutta ja ihmisten vilinää, eihän siinä koirapoika meinannut pöksyissään pysyä, kun kaikkia olisi ehdottomasti pitänyt tervehtiä, muutama haukahduskin piti päästää ja ilmoittaa kaikille, että täältä tullaan!!

Kisapaikka takistettiin ja pihalla tehtiin muutama harjoitus ja sitten ajeltiin Ruoveden keskustaan ja koirapoika pääsi rauhoittumaan hetkeksi. Lauama joi kahvit ja söi eväsvoileipiä, kisaajalle ei tarjoiltu mitään....

Kisapaikalle palatessa saatiin tietää, että arvostelu on noin tunnin myöhässä :( No, eipä siinä auttanut muuta kuin odotella omaa vuoroa. Buno suoriutui tästä koettelemuksesta paremmin kuin hyvin, pysyi rauhallisena, ja lepäili mamman jaloissa, vaikka ohi kulki ihmisiä, erilaisia koiria ja vieressä häkissä urahteli lajitoveri. Ulkona pistäydyttiin välillä ja taas tehtiin pieni harjoitus.

Espanjanvesikoirien pentuluokassa ei ollut kuin kaksi osallistujaa, onneksi Buno pääsi ekana kehään Tarun osaavissa käsissä. Kuvan voi katsoa http://perroploki.vuodatus.net/blog/archive?&y=2010&m=04. Tulokseksi tuli punainen rusetti ja kaikinpuolin mallikas arvostelu, ulkomuotoa ja luontevaa käytöstä kehuttiin:D. Jatkoja ei seurannut, ilmeisesti siksi, kun aika oli tiukilla ja pentujakin vain nämä kaksi. Bunosta Längelmäeltä kotoisin oleva tyttö oli aika mielenkiintoinen, kovasti piti haistella, kun kisa oli ohi:)

Kotimatka sujuikin sitten leppoisissa merkeissä, väsyneen kisaajaan uinaillessa häkissään. Tästä se positiivisesti sujunut näyttelyura voi sitten jatkua toukokuussa......

Bunon. 1. pääsiäinen

2010-04-05T22:02:00.000+03:00

Aika kuluu ja blogin pitäminen tuntuu jäävän arkitohinan jalkoihin. No, ehkäpä tämä erilaisten tapahtumien kirjaaminenkin kertoo perropojan kasvusta ja kehittymisestä jotakin. Buno pääsi viettämään ensimäistä pääsiäistään mökille Jaalaan isännän ja mamman kanssa. Voi sitä riemun määrää, kun perroliini loikkasi autosta töpöhäntä vipattaen ja kirsu maata viistäen ympäri pihaa. Muistikohan tuo, että tämä on se paikka jossa ollaan paljon ulkona ja paljon vapaana? :) Alkuun oli mukava kirmata aamuisin pitkin hankia ja kuunnella tali- ja sinitiaisten laulua ja tikan koputusta läheisessä kelossa. Ja voi sitä metsämyyrien ja hiirien hajujen määrää, jota sieltä hangen alta piti kaivaa niin, että lumi pöllysi ja sitten taas toiseen paikkaan iloisesti loikkien. Viikonloppua kohti sitten vesisade teki tehtävänsä ja lumen määrä laski, mutta Bunon tahtia se ei tuntunut haittaavaan kun lunta oli vielä sateesta huolimatta perropoikaa kainaloihin asti. Poika loikki metsässä kuin pääsiäispupu konsanaan. Kaikkein hauskinta oli kuitenkin isännän ja mamman kanssa jäällä kirmaaminen ja pallon perässä juokseminen, syöksyminen ja hurja, melkeinpä epätoivoinen jarruttaminen. Tämän ansiosta kynsiä ei ainakaan hetkeen tarvitse leikata... Tässäpä muutama otos teitä lukijoita viihdyttämään:

Viiiuuuuuuh!!! Tonne jonnekin se pallo meni...

Missähän se pallo nyt oikein luuraa?!

Löytyipäs!!!

Katso äiti mä löysin sen!!!

Tulkaa jo niin päästään taas leikkimään!

Silloin kun lauma ei ollut jäällä, Bunon piti kuitenkin tarkasti vartioida, mitä siellä tapahtuu, vaikka liikennettä eli muita mökkiläisiä siellä näkyi tosi vähän. Kai se sulava jää kuului koiran tarkkoihin korviin jonkinlaisena äänenä:

Tässä viime aikoina turkin kasvaessa ja lenkeillä kastuessa, on mammakin joutunut perehtymään takkujen auki repimiseen. Eihän Buno siitä erityisemmin pidä, mutta on kuitenkin lopulta antautunut herrasmiesmäisesti mamman "kuritettavaksi":

Pääisäinen päättyi toisena pääsiäsipäivänä Ruoveden ryhmänäyttelyyn, jossa Taru-kasvattajamamma ansiokkaasti esitteli Bunon tuomareille, mutta sehän onkin sitten ihan kokonaan oma juttunsa :D

Ensimmäinen Match Show koettu

2010-03-13T19:25:00.009+02:00

Tänään maaliskuun 13. päivänä olimme Bunon kanssa ihka ensimäistä kertaa - kerta oli eka meille mollemmille Match Showssa. Kaunis aurinkoinen sää suosi Sastamalan Häijäässä ollutta Häijään Haukut ry:n tapahtumaa, ja osanottajia oli runsaasti. Kaikenkarvaista ja kokoista nelijalkaista haukkujaa purkautui autoista Häijään kauppakeskuksen pihaan ja siinä riitti Bunolle, mammalle ja isännälle ihmettelmistä
kerrakseen.

Alku meni loistokkaasti ja saimme ihanan punaisella nauhalla varustetun purutikun ja kuinkas ollakkaan Buno oli niin innoissaan, että söi sen rustteineen kaikkineen ennenkuin mamma ehti estää:) Lausunto oli , että esittäminen, käsiteltävyys ja kokonaisuus hyvä. Parantamisen varaa siis erinomaiseen on. Finaalissa emme sitten pärjännetkään, mutta syy oli varmasti enemmän mamman kuin Bunon, koska en huomannut edes arvostelun alkaneen ja annoin Bunon rauhassa istuskella kehässä :(

No kuten sanottu, eka kerta, ensi kerralla täytyy sitten olla paremmin hereillä..

Mökillä 24.-28.2.2010

2010-03-04T12:33:00.011+02:00

Vietimme taas kolmestaan (Buno, Ilkka ja minä) muutaman päivän mökillä - Suomen lumisimmassa kaupungissa! Ja kyllä sitä lunta Bunon suureksi riemuksi riittikin.
Pojan turkki tosin on siinä vaiheessa, että lumikikkaroiden irroittaminen on helpointa haalealla vedellä. Sittähän ei Buno oikein pidä, mutta alistui sitten "käsittelyyn" kun huomasi, ettei tässä muu auta.

Neljään päivään mahtui paljon asioita, Buno oli päivähoidossa Kuusankoskella Hellun luona, kun isäntä ja emäntä kävivät Haminassa laskemassa mummin uurnan. Poika oli käyttäytynyt hienosti, ja tehnyt Hellun kanssa pitkän lenkin. He kävivät torilla ja siellä riitti ihmisiä ihan ihmeteltäväksi asti. Lenkin jälkeen olikin sitten uni maistanut pojalle.

Lauantaina meillä oli tupa täynnä vieraita ja kaikkein ihmeellisintä oli Bunon mielestä 5 kk vanha Jasper-vauva ja isoveli eskarilainen Juhani. Juhanin kanssa Buno leikki hienosti ja Juhanista oli niin mukavaa, kun koira seurasi ja meni maahan ja istui ja antoi tassua. Buno oikein briljeerasi kaikella oppimallaan ja pikkupojalle oli uusi kokemus, kun koira teki mitä hän pyysi.

Jäällä oli aivan mahtavaa kirmailla sinne tänne eikä se yhtään haitannut, että välillä upotti niin, että korvat vain heilahtivat kun koira loikki.

Harjoittelimme myös kepin tuomista ja sekin rupesi jo sujumaan oikein mallikkaasti. Välillä kepit vaan tahtoivat hävitä 80 cm hankeen eikä Buno oikein vallien yli tykännyt niitä etsiä. Onneksi mökillä ei kepukat lopu!

Isännän tehdessä polkuja, pojan oli aivan pakko toimia työnjohtajana ja osallistua tähän tärkeään toimeen.

Eipä siis ihme, että lepoakin välillä tavitaan ja Bunolla on mökillä mukava ikioma paikka.

Mökillä on niin ihanaa, kun koira saa juosta vapaana mielin määrin, välillä oli suorastaan vaikea saada poikaa pihalta sisään, kun se oli niin mukavaa.

Pitemiillä matkoilla autoilu on edelleen stressaava emmekä ole oiken keksineet onko syynä lievä pahoinvointi vai mikä. Turvavyöt sallivat liikkumisen takapenkillä ja nyt Buno on jo kasvanut niin, että välillä voi katsella uloskin, mutta silti tuntuu tilanne vain paineistavan poikaa, niin että matkan aikana ei ruoka maistu eikä vettäkään oikein suostuta juomaan... ?

Bunon helmikuun raportti

2010-03-02T19:27:00.001+02:00

Hupsista vain kun aika rientää ja perropoika kasvaa. Nyt ollaan jo 7 kk ikäisiä, painoa on kertynyt 13.5 kg ja alkukuusta kennelmamma Tarun korkeusmittaus antoi tulokseksi kokonaiset 40 cm. Joten komea ja potra poika tuo Buno on :)

Ruuan kanssa välillä nirsoillaan, mutta kuri on ollut tiukka - ainakin silloin kun mamma hoitaa asioita, isäntä on kyllä hieman pehmoilevaa sorttia ja tätä piirrettä perropoika käyttää häikäilemättömästi hyväksi - jääkaapin ovi kun naksahtaa, niin sikeässä unessa ei talon toisessa päässä olla, että ei sieltä salamana oltaisi isännän jalan vieressä.

Koulua on tiistai-iltaisin käyty, silloin kun pakkanen on sen sallinnut. Koulussa Buno on kohdannut viehkeän Lempäälässä asuvan ja täsmälleen samanikäisen lagotto-tyttösen Sissin.

Sissin kanssa on käyty kerran yhdessä lenkilläkin. Tosin Sissi oli sen verran tomera tyttö, että Buno joutui loppulenkistä vähän alakynteen, ja miehinen ego sai kolauksen. Pari päivää poika olikin sitten hieman vaisumpi... (mammanpoika? :)).

Muutenkin Bunon tuttavapiiri on varsin narttuvoittoinen, haaremiin kun kuuluvat huskyneito Ronja, labradorinnoutaja Roosa sekä englannin buldoggi Pimu. Pimu tavataan yleensä aamulenkin yhteydessä ja kun Pimukin on vielä pentu saa pari leikkiä hetken aikaa vapaana. Leikki on huvittavaa, kun Buno on ketterä ja vikkelä ja Pimu kankea ja kaksi kertaa painavampi, mutta rugby-pelaajan ottein Pimu välillä torppaa perropojan kinokseen ja molemmilla on hauskaa. Nyt leikkeihin tuli tauko, koska Pimulla on ensimäinen juoksu.

Tämä narttuvoittoisuuden tasapainottamiseksi pyrimme käymään aina kun vain on mahdollista Pirkanmaan Vesikoirien tapaamisessa, jotta tulisi vähän aikuisten urosten mallia meidän perropojalle.

Viime lauantaina kävimme Hämeenlinnassa näyttämässä Mocca-äidille kuinka poika on kasvanut - kylläpä äiti näyttikin pieneltä ja sirpakalta. Mocca komensi poikaa äidin oikeudella ja Monakin muistutti kuka Hämeenlinnassa on ensimäinen. Buno laittoi tytöt juoksemaan kovassa pakkasessa takapihalla ja hauskaa näytti kaikilla olevan. Valitettavasti Bunosta ja Moccasta ei yhteistä äiti-poika-potrettia yrityksistä huolimatta saatu. Kun Veeti tuli kotiin, Bunon oli ihan pakko seurata perässä joka paikkaan, vaikka vähän pelottikin! Rasittavan päivän jälkeen otiin päästyään Buno sitten nukkuinkin kuin tukki.

Teinipojan arkea

2010-01-31T21:44:00.011+02:00

Puolivuotias perropoika on pikkuhiljaa oppinut nostamaan jalkaa, tosin kovalla kiirreellä se tuppaa vielä unohtumaan:) Myöskin merkkaustiheys on kasvanut, joskaan ei nyt mitenkään kohtuuttomasti vielä. Myös muutamia isottelun oireita on ollut havaittavissa, tosin komentelut on hoidettu tiukasti ruotuun, mutta täytyyhän sitä välillä katsoa kuka täällä määrää. Olisikohan tämäkin siideripullon maiskuttelu teini-iän metkuja;)

Äänivaranto on myös lisääntynyt, on ininää, murinaa ja erilaisa haukkuja, joita tässä nyt opettelmme tunnistamaan.

Buno on utelias perropoika ja tunkee nenänsä joka paikkaan, on sitten kyseessä ruoka tai mikä tahansa uusi asia. Varsinkin ruoka on kovin kiinostava asia, kun laumalla on vielä paha tapa iltaisin syödä napostella milloin missäkin...

Lotalla on tässä ilmiselvästi jotain hyvää....

Saisinkohan minäkin jos olisin kiltti poika.....

Perropoikamme on osoittautunut hellyydenkipeäksi ja sitä tässä talossa kyllä jaetaan pyytämättäkin....

.

Oma pesäpaikka on vahvistunut makuhuoneesta, mamman sängyn jalkopäästä ja päiväpeiton katveesta. Sinne on helppo pujahtaa torkkuja ottamaan aina silloin, kun lauman vahtimiselta vain ehtii...

Torkkuja voi tietysti ihan hyvin vedellä myös Lotta ystävän polvella..

Pulmapurkkien purku on myös mukavaa, sieltä saattaa löytyä vaikka siankorvaa tai muuta erityisherkkua...

Näin sitä mennään eteenpäin kevättä kohti ja kohti uusia elämyksiä ja seikkailuita.

Kuusamossa 10.-16.1.2009

2010-01-25T17:31:00.001+02:00

Buno-poika joutui kokemaan elämänsä ensimäisen pitkän automatkan juuri puolisvuotissynttäreiden kynnyksellä. Perheemme lähti viettämään vaarin 90-vuotis syntymäpäiviä Oivangin Lomakartanoon Kuusamoon.

Automatka sujui sopivia taukoja pitäen Ilkka-isännän ja Lotan seurassa. Ruoka ei matkalla oikein kuulemma maistunut ja muutenkin poika poloinen tuntui streessaavan tilannetta - uusi piirre. Ehkäpä meidän täytyy autoilla enemmän lyhyempiä matkoja, jotta saamme tämän asian kuntoon. Jospa vaikka menisimme helmikuun aikana Mocca-mammaa tapaamaan Hämeenlinnaan ja Kennelmamma Tarua Kaarinaan..:)

No, stressiä varmasti helpotti sitten ihana vapaana juokseminen koko viikon :D

Kelohonkamökissä riitti tutkittavaa ja haisteltavaa. Mökissä oli myös kahdeksan eri ikäistä ihmistä, joista osa oli ennestään tuttuja ja yksi ihan uusi ja tuntematonkin. Silti pikkuinen perropoika pärjäsi hienosti alun epäluuloisuuden jälkeen. Lisäksi mökissä oli uutena asiana portaat, kotona kun asutaan yhdessä kerroksessa, mutta tämänkin asian poika selvitti rohkeasti lauman kannustamana.

Oma lelukassi oli, tottakai, mukana ja perropoika sai varmasti rapsutuksia ja leikityksiä aivan yli oman tarpeen, kun leikittäjiä riitti Lotasta Jaakkoon ja Lilliin:)

Lenkitykset hoidettiin ihan kotiaikataulujen mukaisesti, joten pojan rutiinit pysyivät juhlaviikosta huolimatta ennallaan poikkeuksena tietenkin Kuusamon upeat, talvisiset maisemat. Buno pääsi mukaan talvikalastukseenkin ja kuulema jäällä jyrsi antaumuksella jäätynyttä ahvenen pyrstöä, joten vesikoira on elementissään myös talvella!

Jätimme haikeat jäähyväiset Oivangin Lomakartanon ihanalle isäntäväelle 16.1. ja rasittava kotimatka arkeen alkoi. Matka sujui samoissa merkeissä kun Kuusamoon saapuminenkin mutta stressaavasta matkasta huolimatta Bunolla oli varsin elämyksiä täynnä oleva viikko.

PiVesi tapaaminen 3.1.2010

2010-01-03T17:21:00.006+02:00

Tänä sunnuntaina pitkästä aikaa päästiin mukaan Pirkanmaan Vesikoirien yhteiseen lenkkiin, joka on aina riemua ja iloa tulvillaan, kun perropojat ja -tytöt kirmaavat vapaana leikkien metsässä. Kyllä sitä lumen pöllyttämistä kelpasi katsella.Pakkanekin laski sopivaksi, joten kylmä ei kipristellyt ihmisiäkään.

Buno hieman näytti arastelevan, edellisestä kerrasta on kulunut pari kuukautta, joten kevään ohjelmaan täytyy näitä tapaamisia ujuttaa säännöllisemmin. Perroneidit Ansku ja Niisku kurmuuttivat Bunopoikaa oikein kunnolla, meinasi poikaparka jäädä painissa alimmaiseksi, mutta Bunskihan onkin mammanpoika:)

Lenkillä Buno omasta tahdostaan pysyi näköpiirissä ja odotteli milloin minkäkin näreen takana, kun mamma tahtoo jäädä viimeiseksi tässä ryhmässä;)Katsotaan miten keväällä pärjätään.

Lenkin jälkeen sitten lepo maistuukin.....

Perropojan ensimäinen joulu ja uusi vuosi

2010-01-01T15:01:00.023+02:00

Bunon juhlakausi on ollut täynnä kaikkea uutta ja innostavaa, kiinnostavaa niin nenälle kuin koko koirallekin.

Ennen joulua taloon ilmestyivät jouluvieraat Laura-mummi ja vaari keppinsä kanssa, molemmat tuttuja toki jo syksystä, mutta eihän koirapojan muisti niin pitkälle yllä, joten tutustuminen aloitettiin alusta. Vaari keppinsä kanssa oli hieman pelottavampi kuin koirien kanssa enemmän eläessään touhunnut Laura-mummi:-). Varovaisen alun jälkeen, molemmista on tullut ystäviä, jotka rapsuttavat mielellään ja sohvalle viereen tullaan jo rohkeasti oma-alotteisesti.

Jouluviiikon siivoukset ja leivonnaisten tuoksu ja mamman touhuilu sinne ja tänne varmaan vähän stressasivat, kun ei millään olisi malttanut ottaa päivätorkkuja entiseen tapaan. No, toki onhan perropoika jo yli viisi kuukautta vanha niin ehkäpä niitä pentutorkkuja ei enää tässä iässä muutenkaan harrasteta entiseen malliin.

Joulunalun lenkeillä Bunokin löysi mukavia, pieniä kuusia...

Mökiltä tuotu joulukuusi kannettiin sisään vasta aattona, ja se ei ole Bunoa mitenkään kiinnostanut, ainoastaan kuusen alla oleva vesi on parempaa kuin omassa kupissa :D

Joulun monet tuoksut ovat perropojan nenälle ollut ihmetyksen aihe, pipareita on muutama maisteltu, mutta kaiken ylitse menee tietysti kinkun haju. Kun kinkun ottaa esille, perropoika vahtii.....

Jouluaatto oli tietty riemukas, ihanat rapisevat paperit ja kaikki ihanat narut ja nyörit. Oman lahjan aukaisuun ei Bunolla montaa minuuttia kulunut, onhan pojalla uudet, komeat, valkeat hampaat, joita kelpaa käytellä.

Buno on pitänyt huolen siitä, että mamman joulunautinnot eivät liiemmälti kerry vyötärölle, päivittäinen metsälenkki pitää huolen siitä. Ah, tuota ihanaa uutta lunta, siinä on mukava telmiä ja haistella.

Uusi vuosi sujui hienosti, olimme valmistatutuneet siihen kuuntelemalla viikon verran Sounds Scarry CDtä, jolla oli ilotulitusta. Buno ei juurikaan reagoinut levyn ääniin ja eilinen real life ilotulitus meni pienellä korvien taakse vetämisellä. pisulla pihalla käytiin normaalisti ja iltalenkillä kello yhdeksän aikaan.

Meillä oli ystäviä vieraana ja koira veteli sikeitä pöydän alla, kun söimme ja kahvittelimme. Kello 24 hän jäi Laura-mummin ja Vaarin kanssa sisälle, kun läksimme raketteja laskettelmaan pihalle - Buno oli istunut vuoronperään kummankin vieressä ja lähinnä ollut huolissaan siitä, kun muut olivat ulkona. Kyllä sitä riemua sitten taas riittikin kun tultiin takaisin sisälle, pieni töpöhäntä meinasi ihan nyrjähtää, vaikka ulkona rätisi, ritisi ja paukkui!

Lenkille lähdettiin taas tänään intoa paukkuen, tässä odotellaan mammaa ja kysytään kumpaan suntaan tänään mennään?

Bunon ja Ipe-isän ainutkertainen tapaaminen

2009-11-16T22:37:00.001+02:00

Buno tapasi isänsä Ipen ja velipuoli Hermannin lokakuun alussa. Vaikka Ipe ja Hermanni tuntuivat isoilta pojilta, isä ja poika löysivät toisensa äkkiä ja riemukas kirmailu alkoi hyvässä sovussa alkuhaistelujen jälkeen. Hermanniveikka ei sen sijaan kirmailuun osallistunut koska Bunon hurja vauhti hirvitti ilmeisesti hieman rauhallisempaa kaveria. Piti oikein murahdella Bunon vilistessä ohi:)

Isä Ipe jaksoi sairaudestaan huolimatta leikittää pentuaan pitkän tovin, mutta sitten leikki piti lopettaa kun Buno vahingossa raapaisi Ipen silmää ja sai veren vuotamaan.

Tästä ainoasta tapaamisesta saimme muutaman kuvan, Ipen sairaushan eteni ja Vahvelaiset joutuivat tekemään raskaan päätöksen ja antaa Ipen nukahtaa ikiuneen 30.10.2009

Ensilumi ja pikku-perro

2009-11-07T16:10:00.003+02:00

Tulihan se ensilumi tänne Lempääläänkin ja voi sitä perropojan riemua ja ihmetystä! Tässä muutama kuva pienen pojan leikeistä.

Jippii!!

Naurattaa!

Taitaa vähän pelottaakin tuo Lotan pitämä ääni.

Mutta löytyy täältä jotain jännääkin...

Ja mitähän tuolla näkyy...

joku sieltä tulee...wuf!

Buno viikonloppuna mökillä-kamera tietenkin kotona :(

2009-11-05T17:59:00.004+02:00

Tosiaan on jäänyt taas tämä päivittäminen vähälle. Sen ehkä selittää kun kirjoittaja käy koulua, tekee kahta työtä ja yrittää samalla löytää aikaa sekä koirupojalle että hevosille kavereista ja poikaystävästä puhumattakaan. Onneksi tuo äitimuori jaksaa tekstejä kirjoittaa ja minä vain lisäilen...ainakin osan aikaa ;) Tässä Anu-äitin kirjoituksia viikonlopulta. Kuvia ei valitettavasti ole kun kamera unohtui kotopuoleen. Ehkä seuraavalla kerralla...

Written by Anu:

Meillä tuntuu tämä blogin kirjoitus olevan pikkuisen hakusessa, tuntuu ettei millään ehdi ihan kaikkea edes kertomaankaan...saati sitten kuvaamaan-sorry!

Nyt vietimme viikonloppua taas mökillä, siis Ilkka, minä ja Buno, ja ensimmäistä kertaa Buno hyppäsi autoon ihan itse, arvasikohan, että vapaa viikonloppu on edessä...

Mökille pääsimme perjantaina vasta pimeän jo saavuttua, mutta eipä se haitannut sitä riemun määrää kun sai vapaana hurjastella, vaikka kaikki vähän pelottikin ;) Anu-emäntä lähti saunasta kastautumaan järveen ja Buno tietysti seuraamaan vauhdilla-kuinkas ollakaan pimeässä rannassa tuli vesi vastaan-masukarvat kastuivat ennen kuin poika kääntyi ympäri ja kirmasi takaisin mökille kuin salama. Toivottavasti vesikoira ei saa traumoja moisesta kylmästä kyydistä...

Yö nukuttiin sikeästi koko konkkaronkka ja vasta aamulla kello 09:00 Buno venytteli itsensä pitkäksi pojaksi ja kävi aamupisulla-uskomaton suoritus! Tosin sisäsiisteys on aika hyvin jo hanskassa, paperit on varmuuden vuoksi kotona Lempäälässäkin vain ulko-oven edessä.

Aamupalan jälkeen sitten mentiin pihalle pihatöihin porukalla, pensaiden ja ruusujen leikkausta ja kesäkukkalaatikoiden tyhjennystä-siinä sai pienet jalat monta retkeä tehdä kun yritti pitää isännän ja emännän väliä juosta ja haukullakin vähän yrittää komentaa niitä tontin laidoilta samaan suuntaan. Innokkaana apulaisena vietiin rantaan monta risua tulevaan juhannuskokkoon ja taisi sieltä muutama risu tulla poiskin :D

Iltapäivällä teimme pienen jäljen pentukoulussa opitulla tavalla ja sepä olikin mukavaa. Bunon nenävärkki teki töitä ja palkka löytyi-tällaista täytyy harjoitella kotonakin.

Naapuri tuli tervehtimään ja tietysti hirvtti ja piti vähän haukahtaakin, mutta naapurin tuoma makupala kelpasi ja hetken ujosteltua samalla sohvalla istuttiin kuin vanhat ystävät konsanaan. Emännän kanssa Buno lähti illalla saattamaan naapuria ja se vasta olikin jännittävää, kun oli ihan pilkkopimeää! Taskulamput ja kuu valaisivat maisemaa ja varjoja oli ihan hirveästi ja lehdet rapisivat ja hajuja oli ihan mahdottomasti, mutta matkasta selvittiin mökin lämpöön ja valoon innosta pomppien, mutta emännän lähellä pysyen.

Sunnuntaiaamuna Buno lähti emännän kanssa pikku lenkille hakemaan kalliolta jäkälää ja puolukanvarpuja Lempäälän syyskoristeisiin. Mukava kirmailu kalliolla keskeytyi kun iso musta korppi lensi raakkuen yli ja ääni sai Bunon pakenemaan emännän jalkojen suojaan. Hetken siinä rauhoituttiin ja matkaa jatkettiin ja ihanaa palleroporonjäkälää ja puolukanvarpuja saatiin koppa täyteen :) Pihalla sitten pitikin jo vähän isotella ja haukkua ja näykkiä emännän nilkkoja, mistä emäntä tietysti murisi musertavasti ;)

Matka kotiin Lempäälään sujui torkutellen takapenkillä, pisutauolla käytiin matkan puolessa välissä ja kotiin saapui taas monta elämystä rikkaampi pikkuinen koirapoika.

Tulevan viikon tapahtumia odotellen....

Kaupunkielämää

2009-10-20T22:53:00.000+03:00

Viikonloppuna Buno tutustutettiin suuren kaupungin Tampereen keskustaan. Tutustuminen aloitettiin Frenckelin aukiolta, josta matka jatkui Vanhan kirkon ohi Tampereen Teatterille ja siitä yli Hämeensillan. Kulku sujui varsin mallikkaasti vaikka lauantailiikenteessä ihmisiä vilisi ja autoja, busseja, polkupyöriä oli niin ettei pieni pää ehtinyt edes kaikkia huomatakkaan, varsinkin kun emännän vasemassa kädessä tuoksuivat lihapullat. Tiukka katsekontakti ja emännän jatkuva kehu auttoivat hillitsemään suurinta pelkoa.

Sitten päätimme suunnata hieman rauhallisemmalle reitille ja suunnistimme Sorsapuistoon - voi kun siellä oli monta pulua, jotka piti lennättää ilmaan ja sitten katsoa hämmästyneenä, kun ne parvessa lehahtivat taivaalle - ei löytynyt leikkikaveria. Matka jatkui kohti Tuomiokirkkoa ja matkalla tavattiin monta ystävällistä ihmistä, jotka ohi mennessään kehuivat Bunoa kauniiksi ja kiltiksi pikku koiraksi. Kyllä siinä emäntäkin vähän röyhisti rintaansa :)

Rautatiekadulla, joku onneton autoilija tööttäsi ja silloin lennettiin seinän viereen vapisemaan, siinä odoteltiin vähän aika ja Rautatiepuistossa taas lennäteltiin puluparvi ilmaan. Itsenäisyyskadun tunnelin kova melu ja ihmispaljous olivat sitten liikaa ja emännän piti kantaa poika tunnelin toiseen päähän.

Sitten isäntä jo soittelikin, että asemalla odotellaan - ylpeästi rinta rottingilla sinne suunnistettiin ja askel oli kuin ikänsä keskustassa liikkuneella koiralla. Kotimatkalla Lempäälään uni maittoi ja vielä seuraavana päivänäkin kuten kuvasta näkee.

Koirapojan koirakoulu alkoi

2009-10-20T22:11:00.000+03:00

Tänään Buno päätyi sitten koulun penkille. Karavaton Buno ja emäntä suunnistivat kulkunsa illalla kohti koiraurheilukeskus Canis Arenaan Tampereen ja Lempäälän rajalle. Pentukoulussa riitti vilskettä ja vipinää monen eri karvakaverin muodossa. Koulussa opeteltiin katsekontaktin ottoa, sivulle ja luoksetuloa sekä istumista. Istumisen opettelu vaikuttaa ainakin tällä erää turhalta, kun Buno tuntuu istuvan muutenkin koko ajan. Sivulle ja luoksetulo tuntuvat myös sujuvan ainakin oikean namin kanssa mutta harjoittelua vaaditaan silti vielä paljon. Koulun lopuksi koiran pennut saivat viettää pienimuotoisen leikkituokion. Painin pyörteisiin lähti muun muassa paimekoirapoika Maurice, jonka tarkempaa rotua ei äiti-parka muistanut omistajilta tarkistaa. Mauricen koosta huolimatta Buno antoi kuitenkin koiralle arvoisensa vastuksen.
Kotiin tullessa tuntui perropojalla virtaa vielä riittävän ja esiteltyään oppimiaan asioita sekä syötyään Buno tyytyi rauhalliseen leikkiin olohuoneen lattialla. Kohta odottavat makoisat unet niin Bunoa kuin meitä ihmisiäkin, sateen ropistessa mukavasti kattoa vasten.

Lampaita ja muuta mukavaa

2009-10-15T21:04:00.006+03:00

Onpas taas ollut niin kiire että täytyy päivittää nyt useita tietoja kerralla!

Viime viikon torstaina eli 8.10.2009 Buno ja Anu hyppäsivät autoon ja suunnistivat Ruovedelle. Tai noh, Bunon tapauksessa ”hyppäys” ei ollut aivan kirjaimellinen vaan pieni suostuttelu oli tarpeen. Vaikka Buno viihtyykin autossa loistavasti on autoon nouseminen asia erikseen. Ilkka jäi kotipuoleen pitämään taloa pystyssä ja Lotta suunnisti ensin kohti talleja harjoittelemaan ratsastusta ja sitten kouluun lukemaan talousmatematiikkaa.

Matka Ruovedelle yli 200 vuotta vanhaan Ala-Hanhoon sujui kauniin kirkasta syyspäivää ihaillessa. Perillä Anua ja Bunoa odottivat Anun serkku Riitta sekä Riitan aviomies Antti. Pitkää ja matalaäänistä Anttia Buno tuntui ensin aristelevan mutta totesi hetken haisteltuaan että Anttihan on mukava kaveri etenkin jos hän vielä hirven metsästyskauden alettua voisi toimittaa Bunolle muutaman maistuvan luun. Myös vanha pirtti tuotti pikkuiselle koirapojalle päänvaivaa kaikkine ikivanhoine hajuineen ja esineineen. Lopulta Buno, Anu ja Riitta lähtivät tutustumaan maaseudun uskomattomiin hajuihin. Ensin vuorossa olivat lampaat, joita Riitalla ja Antilla oli vielä sillä hetkellä kymmenen. Kymmenestä lampaasta Buno pääsi tervehtimään vain kolmea mutta nekin kolme pieni Buno kohtasi korvat höröllä ja innoissaan, mikä oli positiivinen ja iloinen yllätys. Lampaiden luota kolmikko suuntasi aivan toisenlaisiin toimiin Natura-metsään etsimään suppilovahveroita. Anun yrityksistä huolimatta Bunosta ei saatu tehtyä sienikoiraa...ei ainakaan vielä ;) Suppilovahvero saaliskin jäi vähäiseksi, mutta siitä huolimatta kaksikko palasi kotiin vasta myöhään illalla.

Viikonloppu tarjosi myös jännitystä pikkuiselle koirallemme kun Anu perjantaina suuntasi kulkunsa isänsä luo Espooseen. Lotta puolestaan muutti viikonlopuksi jälleen muutaman sadan metrin päähän poikaystävälleen. Kotiin jäivät siis perheen pojat. Viikonloppu sujui ilman kommelluksia ainakin näin isä- Ilkka väitti ja kun Anu tulla tupsahti kotiin sunnuntai ilta-päivänä oli koirapoika innosta soikeana. Välillä jopa kirjaimellisesti ;)

Tämä viikko on sujunut arkeen totuttelun merkeissä kun Anu aloitti työt taas maanantaina. Keskiviikko-iltana koirapoika emäntineen lähtivät jälleen pentukouluun Sääksjärvelle. Mukaan eksyi myös Ilkka-isäntä. Kotiläksyiksi tulivat jälleen luoksetulon, luopumisen, katsekontaktin ja EI-sanan harjoittaminen. Näillä harjoituksilla on hyvä jatkaa eteenpäin!

Huh, mitä koiran elämää!

2009-10-06T22:15:00.126+03:00

Tämän blogin aloittaminen ei ollutkaan ihan niin helppo juttu kun kuvittelin, mutta ei kai auta muuta kuin aloittaa alusta...tai ainakin melkein :) Pikkuinen Buno saapui uuteen kotiinsa Lempäälään Kaarinasta Nadador-kennelistä 15.9.2009. Kennelnimenäni toimii Nadador Cortado. Hakemassa pientä pörröistä mammanpoikaa olivat Anu-emäntä, Ilkka-isäntä ja Lotta, ihmislauman versio isosiskosta. Toinen ihmisisosisko Lilli odotteli kotona kärsimättömänä. Lähtötunnelmat olivat molemmin puolin kameraa haikeat vaikka kuvassa sekä Buno että Anu näyttävät innokkailta lähtemään kohti uutta ja ihmeellistä kotia.

Elämä kotona käynnistyikin hurjan leikin ja uusien tapojen opettelun merkeissä. Tuntui kylläkin siltä että paljon oli jo pojalle kennelkodissa opetettu. Lempälässä tutustuttiinkin sitten moneen ihmeelliseen asiaan: pankkiin, suutariin, kauneushoitolaan, ihmisiin, autoihin, juniin, keskiaikaisiin markkinoihin, hiusten kuivaajaan ja pimentyviin iltoihin. Puhumattakaan tuulenpuuskista ja huurteisesta nurmikosta. Nyt on elämää jo hetki täällä vietetty ja koko ajan uutta tulee lisää.

Maanantaina 5.10.2009 Buno ja Anu kävivät yhdessä vierailulla kennelmamma Tarun luona Kaarinassa. Kaarinaan jäivät myös Bunon pentukarvat kun iltapäivällä kotia kohti suunnattiin. Nyt pihamaalla ja sisätiloissa juoksenteleekin sametinpehmeä honkkelikoipi, jolle Lotta on antanut nimityksen Otus. Jutun lopussa kuvat niin Bunosta kuin Otuksestakin.

Eilen käytiin hieman katsastamassa pelolla juoksentelua ja leikkimässä piilosta metsässä. Hyvin tuntui poika meidät löytävän vaikkakin huitoi piilopaikan ohi ilman hienoista avustusta. Illalla poikkesimme PiVeSi tapaamisessa Toimelassa ja sielläkin tuntui pojalla virtaa riittävän. Nyt Buno makoilee sohvalla mamman vieressä ottaen aamunokosia kun ulkona sataa vettä. Jospa sitä kohta lähtisi lenkille...Buno vain tuhahtaa..."elä unelmissas" :)

Kuvat: (alla) Buno 23.09.2009 (alempana) Buno aka Otus 5.9.2009