lauantai 29. tammikuuta 2011

Talvimietelmiä





Miten lie se tämä blogin kirjoittelu ei tahdo millään luonnistua, sitä siirtää ja siirtää, vaikka koirapojasta toki kerrottaavaa olisi.....

Buno aloitti uudenvuoden parturoinnilla, Hannalle suurkiitokset urakasta:) Buno tosin käyttäytyi vallan rauhallisesti ja antoi Hannan hoitaa homman, vaikka Hanna olikin uusi tuttavuus. Aluskarvaa oli kertynyt niin, että piti talvipakkasesta huoli
matta vetää ihan nahkaa pitkin ja karvat lähtivät laattoina kuten lampaalta konsanaan. Mielessä kävi, että taidan mennä serkun luo seuraavan kerran, kun siellä lampaita keritään!!

Uusi vuosi oli Bunolle koettelmus, vaikka olin yrittänyt sitä kouluttaa ilotulituksen roiskeeseen CDn avulla ja viime vuonna se toimi - liekö syynä ollut sitten karvojen leikkaamisen aiheuttama stressi pohjalla, ja kun vietimme uutta vuotta ystävien luona emmekä kotona.

Pakkasen takia vielä kaiken muun lisäksi tuli loimen päälle laitto, jota sitäkin oli kyllä harjoiteltu namien ja kehujen kera, mutta meidän pojan egolle se ol
i kyllä liikaa. Koirapoika seisoi selkä köyryssä ja uikutti ja ulkona ei meinannut asioiden toimittamisesta tulla mitään. Piti ihan konkreettisesti näyttää, että kyllä se koipi nousee, vaikka loimen liepeet siinä lonkilla onkin :) Seurauksena oli, että kun piti ulos lähteä, koira piiloutui sängyn alle, ja sieltä sitä sitten ensin houkuteltiin ja lopulta haettiin väkisin, kun lenkille lähdettiin. Isännällä, joka meillä muutenkin pehmoilee, petti hermo, ja riisui loimen pois aamulenkillä, meikäläinen taas väkisten piti sitä ja sanoin, ettei uikuttelut auta, ja kyllä loppujen lopuksi liikkeelle päästiin ja asiat toimitettiin ennenkuin sisälle tultiin.

Mutta sitten ei minun kanssa lenkille haluttu lähteäkään, vaikkei pakkasten takia enää lointakaan tarvittu. Pari viikkoa siinä meni, ennenkuin päästiin normaaliin päiväjärjestykseen ja unohdettiin nämä ns. koettelemukset. Karvakin taas kasvoi kohinalla, jot
en loimen käyttö on rajattu yli -15 asteen pakkasiin. Toivottavasti kovia pakkasia ei enää tulisi, mutta onhan se helmikuu tilastollisest kylmin kuukausi Suomessa. Katsotaan kuinka meidän käy.

Muuten Buno nauttii lenkkeilystä vaikka umpilumessa, tosin nyt kun sitä on tullut yli säkäkorkeuden, jossain vaiheessa hakeutuu takaisin polulle, kun eteneminen jänisloikilla rupeaa väsyttämään. Kepit löytyvät hyvin lumihangestakin, joten niitä heitellään metsälenkillä silloin tällöin.

Agilityharjoitukset jatkuivat uudelta vuodelta - koira varmaankin nauttisi, mutta minä en- olen aivan liian hidas ja kömpelö tuollaiselle sähikäiselle kuin Buno on. Se turhautuu ja haukkuu raivoisasti ja näykkii käsiin ja treeniliivin helmohin. Neuvoja olen Fa
cebookin kautta saanut- kiitos vain kaikille. Yritetään ottaa joitain konsteja kokeiluun jos niistä olisi apua. Lisäksi aloitimme TOKO-harjoitukset ja meillä riittää kontaktin ylläpidossa varmasti haastetta, ehkäpä siitä olisi apua tuonne agilityradallekin.

Koira on kotona ja lenkeillä hallittavissa ja minusta kontaktikin toimii, mutta kun pääsemme agilityhalliin se riemastuu niin, ettei meinaa housuissan pysyä, e
i kuule,eikä näe, eikä tottele mitään - ehkäpä se aavistaa,että olen siellä heikoilla;) Voi olla, että pidän taukoa agilityssa, ja harjoittelemme tokossa toisten koirien ohittamista, kontaktin ylläpitoa ja seuraamista ja kun Buno vähän vanhenee ja tasaantuu, niin katsotaan sitten uudelleen tuota agilitya.

Monenlaista sitä sattuu ja tapahtuu, tässä koiranomistajan elämässä, kun harjoitellaan tätä yhteiseloa, mutta mielenkiintoista on ollut seurata koiran kehitystä pienestä karvapallosta, nuoreksi innokkaaksi koirapojaksi, joka on valoittanut oman lauman lisäksi kaikkien ystävien, kylänmiesten ja -naisten
sydämet. Ja kasvatus- ja koulutushan jatkuvat läpi elämän, niin meillä ihmisillä kuin koirapojillakin.






perjantai 19. marraskuuta 2010

Tupsutukka

>
Niin se vain ensi lumi satoi tänne Lempääläänkin, ja Buno on saanut täysin rinnoin nautiskella puhtaasta lumesta -tosin karvapöksyt ja anturat on lumipaakkuja täynnä ja niitä sitten täytyy välillä pureskella pahimmat pois ja taas matka jatkuu iloisesti pellolla ja metsän siimeksessä. Näkemisen helpottamiseksi koirapoika on saanut otsalleen tupsut, jotka aamuisin laitetaan paikalleen. Vähän on käynyt meidän machon egolle, ei niitä kauhean mielellään päässä pidetä, mutta onneksi ei lenkit kauheasti karvojen seasta erotu.....


Karva on kasvanut komeasti ja nyt ollaan taas siinä vaiheessa, että takkujen repiminen kuuluu jokapäiväiseen toimintaan. Tähänkin toimintaan alistutaan stoalaisesti, vaikka kuvassa näyttäisi siltä, että mamma väkisin pitää pojan paikallaan. Huoltotoimista korvien puhdistus on kaikkein vastenmielisin, silloin tahtoo mennä sylipainiksi. Buno on vahva nuori mies, joten siinä saa mamma hikihatussa pitää päätä paikallaan ja nyppiä karvoja kiivaaseen tahtiin, että homma saadaan hoidettua. Kynsien leikkuu ja tämä takkujen repiminen on ihan normaalia puuhastelua.





Laitanpa tähän vielä komean profiilikuvan herrasta, joka meidän mielestä tietty on maailman komein perropoika :)






tiistai 9. marraskuuta 2010

Bunon syystunnelmia


Syksy toi taas tullessaan koirapojalle koulutusta. Aloitimme agilityn harjoittelun. Jotenkin on vaikuttanut siltä, että Buno on kiinnostuneempi kavereista kuin itse harjoittelusta ;) Tosin nakkipalkalla on eri esteisiin tutustuttu ja hyvin on kaikki toistaiseksi otettu haltuun. Pujottelun idea on vielä hakusessa, mutta niin se on kaikilla muillakin. Putki on kaikkein hauskin, sinne mennään ihan itsestään ja vauhti on hurja. Mamma saa juosta tosissaan, jos meinaa ehtiä palkan kanssa toiseen päähän. Laji taitaakin olla mammalle haasteellisempi kuin Bunolle...



Turkki on kesän parturoinnin jälkeen kasvanut siihen mittaan, että metsälenkiltä kotiin kannetaan neulasia, lehtiä ja risuja, mutta syksyisessä luonnossa on silti ollut ihanaa lenkkeillä, kun ei ole kuuma, ja ruskainen metsä on tuoksunut ja on ollut ilo silmälle ja sielulle keltaisten lehtien kahistessa mukavasti jaloissa. Koirankakkapussit saivat uuden käytön, kun polkujen varsilta kerättiin siihen ilmestyneet sienet talteen. Buno on välillä katsonut mamman touhuja hieman ihmeissään, mutta ei se mitään, jos välillä viskottiin keppiä ja sitä pääsi töpö täristen etsimään.


Syksy toi uudestaan harjoittelut tuulikaappiin pysähtymisestä ja tassujen pyyhkimisestä. Buno oppi tämänkin asianäkkiä uudestaan ja se kylpyhuone-sanakin on vielä muistissa, vaikka se tassujen pesu ei niitä lempitouhuja ollekaan. Siihen alistutaan ja mennään pesuhuoneen kauimmaiseen nurkkaan, vaikka mamma sen vesisuihkunsa kanssa kyllä yltää sinnekin. Tämän ”kärsimyksen” jälkeen adrenaalipiikki saa pojan villiin menoon, kun pitää vatsan alusta saada kuivattua konstilla millä hyvänsä. Huushollin matot on rullalla aika yksikön ja sitten vain töpö heiluen sohvalle kaikki raajat levällään. Siis ei sitten niin kauhea kokemus sittenkään…

Leikkiä Buno jaksaisi vaikka kuinka paljon, jos vaan ihmislauma olisi siihen valmis. Pallo on ehdoton ykkönen edelleen, erilaiset puuhalaatikot, joista löytyy herkkuja niin ikään. Namipiilojen etsiminen se vasta riemukasta onkin, tosin Buno on jo oppinut kaikki vakipiilot ja käy ne aina läpi, vaikkei siellä mitään olisikaan.

Agilityn jatkokurssi on juuri aloitettu ja ohjaajan mukaan Bunossa on potentiaalia, miten mahtaa mammassa olla?? Koira on nopea ja minä hidas, niin mitenhän se yhtälö ratkaistaan? No, jatketaan nyt kuitenkin ja katsotaan miten meidän käy. Tokoakin haluaisin kokeilla, etsinnästä Buno voisi innostua – mahdollisuuksia on aivan liikaa, kaikkeen ei millään ehdi.

Ensilumi tuli tänne eteläänkin sunnuntai-iltana ja se on tietty riemukasta niin koirasta kuin minustakin. Vähän helpottaa tuota kurarallia.....


sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Bunon kesä 2010


Ihan aluksi on pyydettävä anteeksi, kun Bunon blogi on jäänyt päivittämättä. Sitä tosin keväällä ounastelin, koska tämä resuaminen kahden kodin väliä ei välttämättä ole jättänythdollisuutta päivityksiin ja tunnustan, että upeilla kesäsäillä oli oma osuuteensa siinä, ettei koneen ääressä viihdytty.
Buno-pojan kesä on kuitenkin ollut täynnä kaikenlaista touhua ja tohinaa. Pitkää turkkia jouduttiin pitämään kesäkuun puoleenväliin asti, kun käytiin Raisiossa näyttelyssä 13.6.2010. Ei auttanut komea turkki eikä Sallan asiantunteva kuljetus (josta kuitenkin iso kiitos!), ruotsalaistuomari ei vain meidän töpöhäntäisestä hurmurista pitänyt. Eniten harmitti, kun annetusta arvostelusta ei saanut mitään selvää. Minullehan Buno on kuitenkin aina kaikkein komein ja paras koira, joten minua ei niin kovasti harmittanut, mutta kasvattajamamma Tarulle ja Sallalle tulos oli iso pettymys. Tällaista tämä näyttelytouhu  taitaa olla...

Kesäkuussa oli myös Taru-mamman luona Nadador-kennelin ihana kesäpäivä, jolloin sai pitkästä aikaa tavata tuttuja ja muutamia tuntemattomiakin. Saatiinpa vähän tottelevaisuuskoulutusta ja päästiin kokeilemaan lampaiden paimentamista. Buno pärjäsi tässäkin lajissa, mamman paimentamisvaikeuksista huolimatta. Saapas nähdä, pääsemmekö toistekin tätä lajia kokeilemaan –hauskaa oli ja vaikka sadetta vihmoikin, ei se emäntää eikä koiraa häirinnyt. 

Kesällä vietimme myös paljon aikaa mökillä ja jalkapallon maailmanmestaruuskisat innostivat Bunonkin pelaamaan pallollaan pitkin päivää. Bunosta tulisikin koirien tiimiin sopiva maalivahti, sen verran varmasti se poimi niin potkitut kuin heitetytkin pallot, vaikka kuinka yritti harhauttaa. Ja kun pelaamaan ruvettiin niin siitähän ei sitten ihan heti luovuttukaan.
Toinen kesän hittileikki on ehdottomasti ollut keppien heittely ja kantaminen. Mökin piha oli täynnä eri kokoisia metsästä kannettuja kepukoita, ja joka päivällä oli oma suosikkinsa. Kepin kun heitti pitkälle metsään, sen etsiminen oli niin hauskaa hommaa, että nöpö heiluen sitä haettiin ja mitä lähemmäksi tultiin sitä kiivaammin nöpö heilui, ja uskomattoman tarkasti, sieltä tuli takaisin juuri se kepukka, joka sinne oli heitetty- kirsuvärkki on siis kunnossa :)
Kuumuudesta Buno ei tuntutunut juurikaan kärsivän, uimaan sitä ei kuitenkaan yrityksistä huolimatta saatu. Nakeilla, kelluvalla Bubbalelulla ja keppien heittelyllä veteen, Buno lopulta saatiin kahlaamaan veteen mahaansa asti, mutta takajalkoja nostellen se palasi kiireesti takaisin rantaan nassullaan ilme "hyi kun on märkää!". Siinähän riitti naureskelua niin perheellä kuin tuttavillakin; meillä on vesikoira, joka ei pidä vedestä :)

Mökkielämästä Buno nautti, kun sai vapaana juoksennella ja hajuja oli niin mahdottomasti, että kirsuparka ei tiennyt mihin suuntaan poikaa vietäisiin. Buno pysyi hyvin tontilla, eikä lähtenyt sen kummemmin vaeltelemaan. Sorsien ajaminen laiturilta sai haukun aikaan, rantaan kiidettiin korvat hulmuten ja joskus mentiin, jopa laiturille asti, joka keväällä oli ollut vielä vähän pelottava paikka. Veneeseen Buno hyppäsi mielellään, vaikka ei ihan vielä ymmärtänytkään, ettei veneessä saa liikkua paikasta toiseen. Mutta harjoitus tekee mestarin...tässäkin asiassa
.
Vieraita mökillä kävi tasaiseen tahtiin. Vieraat vastaanotettiin tietysti hurjalla haukulla, eihän sinne kuka vaan saa tulla miten sattuu, mutta haukkuminen oli minusta kohtuullista ja hetkessä herra hurmuri oli elementiissään kantaen vieraille keppejään tai palloaan heitettäväksi. Rapsutuksia ja silityksiä tuli enemmän kuin laki sallii ja koirulin käytöstä sekä ulkomuotoa kehuttiin niin, että  mamman sydän oli ihan pakahtua ylpeydestä. 
Ja eipä kait koirapojalla voi suurempaa nautintoa olla, kuin narskuttaa hirvenluuta kesäisellä nurmella.
Kesän ainoa kielteinen asia oli punkit, joita Buno keräsi oikein urakalla. Punkkien poistamiseen se kuitenkin suhtautui rauhallisesti. Jokailtainen punkkitarkastus siis kuului meillä tämän kesän ohjelmistoon. Tänä kesänä Buno oppi matkustamaan, tosin vain omassa autossa. Matkat sujuivat mukavasti omassa häkissä ja sinne hypättiin iloisesti ja hyvällä mielin, pääasia oli, että pääsi mukaan. Vähän aikaa seurattiin maisemia ja sitten kääriydyttiin kerälle nukkumaan. Kun vauhti hidastui oli noustava katsomaan, joskos ollaan perillä, mutta jos matka jatkui, ei muuta kun takaisin kerälle. Kolmen tunnin reissut sujuivat mutkattomasti, sitten oli välillä päästävä vähän jaloittelemaan ja haistelemaan niitä tuhansia hajuja, joita eri pysähdyspaikoissa oli ja totta kai jättämään omatkin terveiset. Näin sujui Bunon ensimmäinen kesä ihmislaumansa kanssa vapaudesta, runsaista hajuista, mukavista vieraista ja uusista ihmeellisistä asioista nauttien! 

perjantai 14. toukokuuta 2010

Kevättä rinnassa







Mihin lie vierähtänyt koko huhtikuu, kun nyt ollaan jo toukokuun puolivälissä- krookukset kukkivat ja linnut laulavat ja tulppaanit ja narsissit kukkivat, hiirenkorvat koivuissa jne.; Bunon mielestä mikään ei ole parempaa, kuin pihalla oleskelu ja pallon perässä kirmailu ja tietysti mamman "auttaminen" puutarhanhoidossa. Leikattuja oksia ja risuja on niin mukava kuljetella pitkin pihaa ja pudotella mihin saattuu... Lisäliikuntaa mammalle :) Ja kitkemistä on seurattava aivan kirsu mullassa, miltä mahtaa tuo voikukan juuri oikein tuoksua... ja koska mamma kaivaa maata, niin kyllä minäkin vaikken oikein tiedä miksi. Sitten on kirsu ja partakarvat ja tassut mullassa ja mamma ei oikein iloitse.....
Kottikärryt olivat aluksi
vähän pelottavat, mutta ovat pikkuhiljaa tulleet tutuiksi ja mammaa on seurattavat ehdottomasti, kun hän vie risuja polttopaikalle. Jos pallo joutuu kottikärryn alle, varmuuden vuoksi on parasta hieman arastellen lähetyä ja sitten poimia pallo kurotellen pylly pystyssä töpö heiluen.





















Vappua tämä lauma vietti perinteisesti, vähän serpenttiiniä ja ilmapalloja taloon ja hyvää ruokaa ja juomaa. Lotta esitteli Bunolle serpentiinit ja ilmapallot ja sepä vasta oli hauskaa... Eka ilmapallo tietysti pama
hti heti, toiseen Buno jo osasi suhtautua hieman varoen, mutta kyllähän sekin sitten tassulla sohaisten meni rikki - Tämän jälkeen ovat ilmapallot saaneet olla rauhassa...... Oppivainen poika:D








































Lenkit tehtiin isännä
n seurassa, kun mamma juuttui keittiöön ruokia valmistelemaan. Aattoiltana tytöillä on jo omat menot ja meille tuli ystäviä kylään - syötiin ja seurusteltiin. Tuoksuja oli monenlaisia ja kirsu ei millään meinanut pysyä vaakatasossa.. Vappuaaton kunniaksi Bunokin sai hirven vasan luun, joka hävisi alta aika ykskön voimakkaan narskutuksen kera. Sitten koirapojalle tulikin jo uni ja se kömpi omaan "yksiöönsä", mamman sängyn alle. Parin tunnin unten jälkeen Buno ilmestyi unisin silmin katsomaan, että miksi me ei jo tulla nukkumaan....

Vapunpäivän lenkki suuntautui Lempäälän keskustaan päin ( mamma ei ollut halukas siivoamaan turkista puolta metsää.... ) ja sattuipa mukavasti, kun ystävät Husky-neiti Ronja ja Labradorinnoutaja rouva Roosa olivat myös matkalla kylälle. Siinä sitten kolmen koiran ja ihmisen joukkio liikkui rivakasti välillä remmit sikin sokin, mutta kaikilla oli kovasti mukavaa. Todettiin, että yhteislenkit voivat jatkossakin olla mukavia. Kesäksi varmaan blogi hiljenee entisestään, koska puhaa ja liikettä riittää Lempäälän ja Jaalan välillä tapahtuu entistä tiheämmin. Tosin isännän läppäri ja mokkula siirtyvät mökille mukaan, joten on mahdollista ehkä laittaa lyhyitä kesäkuulumisiakin. Mamma tässä toivoo, että aika kuluisi nopeasti ja päästäisiin karvoista eroon, koiraparkaa joutuu rääkkäämään takun poistolla joka päivä, mutta onhan täma poika aika komea turkissaan...