Ihan aluksi on pyydettävä anteeksi, kun Bunon blogi on jäänyt päivittämättä. Sitä tosin keväällä ounastelin, koska tämä resuaminen kahden kodin väliä ei välttämättä ole jättänythdollisuutta päivityksiin ja tunnustan, että upeilla kesäsäillä oli oma osuuteensa siinä, ettei koneen ääressä viihdytty.
Buno-pojan kesä on kuitenkin ollut täynnä kaikenlaista touhua ja tohinaa. Pitkää turkkia jouduttiin pitämään kesäkuun puoleenväliin asti, kun käytiin Raisiossa näyttelyssä 13.6.2010. Ei auttanut komea turkki eikä Sallan asiantunteva kuljetus (josta kuitenkin iso kiitos!), ruotsalaistuomari ei vain meidän töpöhäntäisestä hurmurista pitänyt. Eniten harmitti, kun annetusta arvostelusta ei saanut mitään selvää. Minullehan Buno on kuitenkin aina kaikkein komein ja paras koira, joten minua ei niin kovasti harmittanut, mutta kasvattajamamma Tarulle ja Sallalle tulos oli iso pettymys. Tällaista tämä näyttelytouhu taitaa olla...
Kesäkuussa oli myös Taru-mamman luona Nadador-kennelin ihana kesäpäivä, jolloin sai pitkästä aikaa tavata tuttuja ja muutamia tuntemattomiakin. Saatiinpa vähän tottelevaisuuskoulutusta ja päästiin kokeilemaan lampaiden paimentamista. Buno pärjäsi tässäkin lajissa, mamman paimentamisvaikeuksista huolimatta. Saapas nähdä, pääsemmekö toistekin tätä lajia kokeilemaan –hauskaa oli ja vaikka sadetta vihmoikin, ei se emäntää eikä koiraa häirinnyt.
Kesällä vietimme myös paljon aikaa mökillä ja jalkapallon maailmanmestaruuskisat innostivat Bunonkin pelaamaan pallollaan pitkin päivää. Bunosta tulisikin koirien tiimiin sopiva maalivahti, sen verran varmasti se poimi niin potkitut kuin heitetytkin pallot, vaikka kuinka yritti harhauttaa. Ja kun pelaamaan ruvettiin niin siitähän ei sitten ihan heti luovuttukaan.
Kesällä vietimme myös paljon aikaa mökillä ja jalkapallon maailmanmestaruuskisat innostivat Bunonkin pelaamaan pallollaan pitkin päivää. Bunosta tulisikin koirien tiimiin sopiva maalivahti, sen verran varmasti se poimi niin potkitut kuin heitetytkin pallot, vaikka kuinka yritti harhauttaa. Ja kun pelaamaan ruvettiin niin siitähän ei sitten ihan heti luovuttukaan.
Toinen kesän hittileikki on ehdottomasti ollut keppien heittely ja kantaminen. Mökin piha oli täynnä eri kokoisia metsästä kannettuja kepukoita, ja joka päivällä oli oma suosikkinsa. Kepin kun heitti pitkälle metsään, sen etsiminen oli niin hauskaa hommaa, että nöpö heiluen sitä haettiin ja mitä lähemmäksi tultiin sitä kiivaammin nöpö heilui, ja uskomattoman tarkasti, sieltä tuli takaisin juuri se kepukka, joka sinne oli heitetty- kirsuvärkki on siis kunnossa :)
Kuumuudesta Buno ei tuntutunut juurikaan kärsivän, uimaan sitä ei kuitenkaan yrityksistä huolimatta saatu. Nakeilla, kelluvalla Bubbalelulla ja keppien heittelyllä veteen, Buno lopulta saatiin kahlaamaan veteen mahaansa asti, mutta takajalkoja nostellen se palasi kiireesti takaisin rantaan nassullaan ilme "hyi kun on märkää!". Siinähän riitti naureskelua niin perheellä kuin tuttavillakin; meillä on vesikoira, joka ei pidä vedestä :)
Mökkielämästä Buno nautti, kun sai vapaana juoksennella ja hajuja oli niin mahdottomasti, että kirsuparka ei tiennyt mihin suuntaan poikaa vietäisiin. Buno pysyi hyvin tontilla, eikä lähtenyt sen kummemmin vaeltelemaan. Sorsien ajaminen laiturilta sai haukun aikaan, rantaan kiidettiin korvat hulmuten ja joskus mentiin, jopa laiturille asti, joka keväällä oli ollut vielä vähän pelottava paikka. Veneeseen Buno hyppäsi mielellään, vaikka ei ihan vielä ymmärtänytkään, ettei veneessä saa liikkua paikasta toiseen. Mutta harjoitus tekee mestarin...tässäkin asiassa
.
.
Vieraita mökillä kävi tasaiseen tahtiin. Vieraat vastaanotettiin tietysti hurjalla haukulla, eihän sinne kuka vaan saa tulla miten sattuu, mutta haukkuminen oli minusta kohtuullista ja hetkessä herra hurmuri oli elementiissään kantaen vieraille keppejään tai palloaan heitettäväksi. Rapsutuksia ja silityksiä tuli enemmän kuin laki sallii ja koirulin käytöstä sekä ulkomuotoa kehuttiin niin, että mamman sydän oli ihan pakahtua ylpeydestä.
Ja eipä kait koirapojalla voi suurempaa nautintoa olla, kuin narskuttaa hirvenluuta kesäisellä nurmella.
Kesän ainoa kielteinen asia oli punkit, joita Buno keräsi oikein urakalla. Punkkien poistamiseen se kuitenkin suhtautui rauhallisesti. Jokailtainen punkkitarkastus siis kuului meillä tämän kesän ohjelmistoon. Tänä kesänä Buno oppi matkustamaan, tosin vain omassa autossa. Matkat sujuivat mukavasti omassa häkissä ja sinne hypättiin iloisesti ja hyvällä mielin, pääasia oli, että pääsi mukaan. Vähän aikaa seurattiin maisemia ja sitten kääriydyttiin kerälle nukkumaan. Kun vauhti hidastui oli noustava katsomaan, joskos ollaan perillä, mutta jos matka jatkui, ei muuta kun takaisin kerälle. Kolmen tunnin reissut sujuivat mutkattomasti, sitten oli välillä päästävä vähän jaloittelemaan ja haistelemaan niitä tuhansia hajuja, joita eri pysähdyspaikoissa oli ja totta kai jättämään omatkin terveiset. Näin sujui Bunon ensimmäinen kesä ihmislaumansa kanssa vapaudesta, runsaista hajuista, mukavista vieraista ja uusista ihmeellisistä asioista nauttien!