Tupsutukka

>

Niin se vain ensi lumi satoi tänne Lempääläänkin, ja Buno on saanut täysin rinnoin nautiskella puhtaasta lumesta -tosin karvapöksyt ja anturat on lumipaakkuja täynnä ja niitä sitten täytyy välillä pureskella pahimmat pois ja taas matka jatkuu iloisesti pellolla ja metsän siimeksessä. Näkemisen helpottamiseksi koirapoika on saanut otsalleen tupsut, jotka aamuisin laitetaan paikalleen. Vähän on käynyt meidän machon egolle, ei niitä kauhean mielellään päässä pidetä, mutta onneksi ei lenkit kauheasti karvojen seasta erotu.....

Karva on kasvanut komeasti ja nyt ollaan taas siinä vaiheessa, että takkujen repiminen kuuluu jokapäiväiseen toimintaan. Tähänkin toimintaan alistutaan stoalaisesti, vaikka kuvassa näyttäisi siltä, että mamma väkisin pitää pojan paikallaan. Huoltotoimista korvien puhdistus on kaikkein vastenmielisin, silloin tahtoo mennä sylipainiksi. Buno on vahva nuori mies, joten siinä saa mamma hikihatussa pitää päätä paikallaan ja nyppiä karvoja kiivaaseen tahtiin, että homma saadaan hoidettua. Kynsien leikkuu ja tämä takkujen repiminen on ihan normaalia puuhastelua.

Laitanpa tähän vielä komean profiilikuvan herrasta, joka meidän mielestä tietty on maailman komein perropoika :)

Bunon syystunnelmia

Syksy toi taas tullessaan koirapojalle koulutusta. Aloitimme agilityn harjoittelun. Jotenkin on vaikuttanut siltä, että Buno on kiinnostuneempi kavereista kuin itse harjoittelusta ;) Tosin nakkipalkalla on eri esteisiin tutustuttu ja hyvin on kaikki toistaiseksi otettu haltuun. Pujottelun idea on vielä hakusessa, mutta niin se on kaikilla muillakin. Putki on kaikkein hauskin, sinne mennään ihan itsestään ja vauhti on hurja. Mamma saa juosta tosissaan, jos meinaa ehtiä palkan kanssa toiseen päähän. Laji taitaakin olla mammalle haasteellisempi kuin Bunolle...



Turkki on kesän parturoinnin jälkeen kasvanut siihen mittaan, että metsälenkiltä kotiin kannetaan neulasia, lehtiä ja risuja, mutta syksyisessä luonnossa on silti ollut ihanaa lenkkeillä, kun ei ole kuuma, ja ruskainen metsä on tuoksunut ja on ollut ilo silmälle ja sielulle keltaisten lehtien kahistessa mukavasti jaloissa. Koirankakkapussit saivat uuden käytön, kun polkujen varsilta kerättiin siihen ilmestyneet sienet talteen. Buno on välillä katsonut mamman touhuja hieman ihmeissään, mutta ei se mitään, jos välillä viskottiin keppiä ja sitä pääsi töpö täristen etsimään.

Syksy toi uudestaan harjoittelut tuulikaappiin pysähtymisestä ja tassujen pyyhkimisestä. Buno oppi tämänkin asianäkkiä uudestaan ja se kylpyhuone-sanakin on vielä muistissa, vaikka se tassujen pesu ei niitä lempitouhuja ollekaan. Siihen alistutaan ja mennään pesuhuoneen kauimmaiseen nurkkaan, vaikka mamma sen vesisuihkunsa kanssa kyllä yltää sinnekin. Tämän ”kärsimyksen” jälkeen adrenaalipiikki saa pojan villiin menoon, kun pitää vatsan alusta saada kuivattua konstilla millä hyvänsä. Huushollin matot on rullalla aika yksikön ja sitten vain töpö heiluen sohvalle kaikki raajat levällään. Siis ei sitten niin kauhea kokemus sittenkään…

Leikkiä Buno jaksaisi vaikka kuinka paljon, jos vaan ihmislauma olisi siihen valmis. Pallo on ehdoton ykkönen edelleen, erilaiset puuhalaatikot, joista löytyy herkkuja niin ikään. Namipiilojen etsiminen se vasta riemukasta onkin, tosin Buno on jo oppinut kaikki vakipiilot ja käy ne aina läpi, vaikkei siellä mitään olisikaan.

Agilityn jatkokurssi on juuri aloitettu ja ohjaajan mukaan Bunossa on potentiaalia, miten mahtaa mammassa olla?? Koira on nopea ja minä hidas, niin mitenhän se yhtälö ratkaistaan? No, jatketaan nyt kuitenkin ja katsotaan miten meidän käy. Tokoakin haluaisin kokeilla, etsinnästä Buno voisi innostua – mahdollisuuksia on aivan liikaa, kaikkeen ei millään ehdi.

Ensilumi tuli tänne eteläänkin sunnuntai-iltana ja se on tietty riemukasta niin koirasta kuin minustakin. Vähän helpottaa tuota kurarallia.....