skip to main |
skip to sidebar
Puolivuotias perropoika on pikkuhiljaa oppinut nostamaan jalkaa, tosin kovalla kiirreellä se tuppaa vielä unohtumaan:) Myöskin merkkaustiheys on kasvanut, joskaan ei nyt mitenkään kohtuuttomasti vielä. Myös muutamia isottelun oireita on ollut havaittavissa, tosin komentelut on hoidettu tiukasti ruotuun, mutta täytyyhän sitä välillä katsoa kuka täällä määrää. Olisikohan tämäkin siideripullon maiskuttelu teini-iän metkuja;)
Äänivaranto on myös lisääntynyt, on ininää, murinaa ja erilaisa haukkuja, joita tässä nyt opettelmme tunnistamaan.
Buno on utelias perropoika ja tunkee nenänsä joka paikkaan, on sitten kyseessä ruoka tai mikä tahansa uusi asia. Varsinkin ruoka on kovin kiinostava asia, kun laumalla on vielä paha tapa iltaisin syödä napostella milloin missäkin...
Lotalla on tässä ilmiselvästi jotain hyvää....
Saisinkohan minäkin jos olisin kiltti poika.....
Perropoikamme on osoittautunut hellyydenkipeäksi ja sitä tässä talossa kyllä jaetaan pyytämättäkin....
.
Oma pesäpaikka on vahvistunut makuhuoneesta, mamman sängyn jalkopäästä ja päiväpeiton katveesta. Sinne on helppo pujahtaa torkkuja ottamaan aina silloin, kun lauman vahtimiselta vain ehtii...
Torkkuja voi tietysti ihan hyvin vedellä myös Lotta ystävän polvella..
Pulmapurkkien purku on myös mukavaa, sieltä saattaa löytyä vaikka siankorvaa tai muuta erityisherkkua...
Näin sitä mennään eteenpäin kevättä kohti ja kohti uusia elämyksiä ja seikkailuita.
Buno-poika joutui kokemaan elämänsä ensimäisen pitkän automatkan juuri puolisvuotissynttäreiden kynnyksellä. Perheemme lähti viettämään vaarin 90-vuotis syntymäpäiviä Oivangin Lomakartanoon Kuusamoon.
Automatka sujui sopivia taukoja pitäen Ilkka-isännän ja Lotan seurassa. Ruoka ei matkalla oikein kuulemma maistunut ja muutenkin poika poloinen tuntui streessaavan tilannetta - uusi piirre. Ehkäpä meidän täytyy autoilla enemmän lyhyempiä matkoja, jotta saamme tämän asian kuntoon. Jospa vaikka menisimme helmikuun aikana Mocca-mammaa tapaamaan Hämeenlinnaan ja Kennelmamma Tarua Kaarinaan..:)
No, stressiä varmasti helpotti sitten ihana vapaana juokseminen koko viikon :D
Kelohonkamökissä riitti tutkittavaa ja haisteltavaa. Mökissä oli myös kahdeksan eri ikäistä ihmistä, joista osa oli ennestään tuttuja ja yksi ihan uusi ja tuntematonkin. Silti pikkuinen perropoika pärjäsi hienosti alun epäluuloisuuden jälkeen. Lisäksi mökissä oli uutena asiana portaat, kotona kun asutaan yhdessä kerroksessa, mutta tämänkin asian poika selvitti rohkeasti lauman kannustamana.
Oma lelukassi oli, tottakai, mukana ja perropoika sai varmasti rapsutuksia ja leikityksiä aivan yli oman tarpeen, kun leikittäjiä riitti Lotasta Jaakkoon ja Lilliin:)
Lenkitykset hoidettiin ihan kotiaikataulujen mukaisesti, joten pojan rutiinit pysyivät juhlaviikosta huolimatta ennallaan poikkeuksena tietenkin Kuusamon upeat, talvisiset maisemat. Buno pääsi mukaan talvikalastukseenkin ja kuulema jäällä jyrsi antaumuksella jäätynyttä ahvenen pyrstöä, joten vesikoira on elementissään myös talvella!
Jätimme haikeat jäähyväiset Oivangin Lomakartanon ihanalle isäntäväelle 16.1. ja rasittava kotimatka arkeen alkoi. Matka sujui samoissa merkeissä kun Kuusamoon saapuminenkin mutta stressaavasta matkasta huolimatta Bunolla oli varsin elämyksiä täynnä oleva viikko.
Tänä sunnuntaina pitkästä aikaa päästiin mukaan Pirkanmaan Vesikoirien yhteiseen lenkkiin, joka on aina riemua ja iloa tulvillaan, kun perropojat ja -tytöt kirmaavat vapaana leikkien metsässä. Kyllä sitä lumen pöllyttämistä kelpasi katsella.Pakkanekin laski sopivaksi, joten kylmä ei kipristellyt ihmisiäkään.
Buno hieman näytti arastelevan, edellisestä kerrasta on kulunut pari kuukautta, joten kevään ohjelmaan täytyy näitä tapaamisia ujuttaa säännöllisemmin. Perroneidit Ansku ja Niisku kurmuuttivat Bunopoikaa oikein kunnolla, meinasi poikaparka jäädä painissa alimmaiseksi, mutta Bunskihan onkin mammanpoika:)
Lenkillä Buno omasta tahdostaan pysyi näköpiirissä ja odotteli milloin minkäkin näreen takana, kun mamma tahtoo jäädä viimeiseksi tässä ryhmässä;)Katsotaan miten keväällä pärjätään.
Lenkin jälkeen sitten lepo maistuukin.....
Bunon juhlakausi on ollut täynnä kaikkea uutta ja innostavaa, kiinnostavaa niin nenälle kuin koko koirallekin.
Ennen joulua taloon ilmestyivät jouluvieraat Laura-mummi ja vaari keppinsä kanssa, molemmat tuttuja toki jo syksystä, mutta eihän koirapojan muisti niin pitkälle yllä, joten tutustuminen aloitettiin alusta. Vaari keppinsä kanssa oli hieman pelottavampi kuin koirien kanssa enemmän eläessään touhunnut Laura-mummi:-). Varovaisen alun jälkeen, molemmista on tullut ystäviä, jotka rapsuttavat mielellään ja sohvalle viereen tullaan jo rohkeasti oma-alotteisesti.
Jouluviiikon siivoukset ja leivonnaisten tuoksu ja mamman touhuilu sinne ja tänne varmaan vähän stressasivat, kun ei millään olisi malttanut ottaa päivätorkkuja entiseen tapaan. No, toki onhan perropoika jo yli viisi kuukautta vanha niin ehkäpä niitä pentutorkkuja ei enää tässä iässä muutenkaan harrasteta entiseen malliin.
Joulunalun lenkeillä Bunokin löysi mukavia, pieniä kuusia...
Mökiltä tuotu joulukuusi kannettiin sisään vasta aattona, ja se ei ole Bunoa mitenkään kiinnostanut, ainoastaan kuusen alla oleva vesi on parempaa kuin omassa kupissa :D
Joulun monet tuoksut ovat perropojan nenälle ollut ihmetyksen aihe, pipareita on muutama maisteltu, mutta kaiken ylitse menee tietysti kinkun haju. Kun kinkun ottaa esille, perropoika vahtii.....
Jouluaatto oli tietty riemukas, ihanat rapisevat paperit ja kaikki ihanat narut ja nyörit. Oman lahjan aukaisuun ei Bunolla montaa minuuttia kulunut, onhan pojalla uudet, komeat, valkeat hampaat, joita kelpaa käytellä.
Buno on pitänyt huolen siitä, että mamman joulunautinnot eivät liiemmälti kerry vyötärölle, päivittäinen metsälenkki pitää huolen siitä. Ah, tuota ihanaa uutta lunta, siinä on mukava telmiä ja haistella.
Uusi vuosi sujui hienosti, olimme valmistatutuneet siihen kuuntelemalla viikon verran Sounds Scarry CDtä, jolla oli ilotulitusta. Buno ei juurikaan reagoinut levyn ääniin ja eilinen real life ilotulitus meni pienellä korvien taakse vetämisellä. pisulla pihalla käytiin normaalisti ja iltalenkillä kello yhdeksän aikaan.
Meillä oli ystäviä vieraana ja koira veteli sikeitä pöydän alla, kun söimme ja kahvittelimme. Kello 24 hän jäi Laura-mummin ja Vaarin kanssa sisälle, kun läksimme raketteja laskettelmaan pihalle - Buno oli istunut vuoronperään kummankin vieressä ja lähinnä ollut huolissaan siitä, kun muut olivat ulkona. Kyllä sitä riemua sitten taas riittikin kun tultiin takaisin sisälle, pieni töpöhäntä meinasi ihan nyrjähtää, vaikka ulkona rätisi, ritisi ja paukkui!
Lenkille lähdettiin taas tänään intoa paukkuen, tässä odotellaan mammaa ja kysytään kumpaan suntaan tänään mennään?
.
